03_Grayscale_positive_3_HannaHolopainen

HANNA HOLOPAINEN
GRAYSCALES

MAALAUKSIA  25.5. – 12.6. 2016

Avajaiset 26.5. klo 18-20. Tervetuloa!

Oululainen kuvataiteilija Hanna Holopainen (s.1976) maalaa abstrakteja teoksia action painting -tekniikalla. Tämänkertainen Grayscales-maalaussarja tutkii harmaasävyjä.

Väri- ja harmaasävytutkielmat ovat jo vuosia olleet taiteilijan työskentelyn tunnusomainen piirre. Taiteilijan ensimmäinen harmaasävyjä käsittelevä näyttely oli esillä vuonna 2010. Nyt hän on vienyt teoksensa enemmän ajatuksen kuin tunteen tasolle.

Musta ja valkoinen asettuvat teosten harmaasävyskaaloissa ääripäihin. Ne mahdollistavat äärettömän määrän erilaisia yhdistelmiä. Lopulliset sävyt syntyvät toinen toisistaan.  Myös teosten muotokieli piirtyy taiteilijan aikaisemmassa tuotannossa ääripäihin asettuvien teoskokonaisuuksien välimaastoon. Teokset poimivat ja yhdistelevät piirteitä aikaisemmista töistä ja luovat niistä jotain uutta. Grayscales-sarjan teokset  peilaavat ympäristöään ja toisiaan.

Näyttelyn teoskokonaisuudet jakautuvat kahteen osaan, negatiiviin ja positiiviin. Teokset käsittelevät harmaasävyjä myös valokuvan negatiivin ja positiivin keinoin, vaikka tekniikkana toimiikin maalaus. Negatiiviin valmistetut teokset eivät ole kuitenkaan raakakappaleita kuten valokuvauksessa, vaan valmiita teoksia, jotka pohtivat sävyskaalaa negatiiville ominaisessa kontekstissa. Positiiviin valmistetut teokset ovat niin ikään valmiita teoksia, mutta ilman negatiivia. Näyttelyn teokset haastavat katsojan ajattelemaan sävymaailmat käänteisiksi tai kuvittelemaan ne värikkäiksi.

Teokset ovat valmistuneet vuosien 2015-2016 aikana. Muutama sarjan teoksista on ollut alkuvuodesta esillä yhteisnäyttelyssä Ljubljanassa ja Rovaniemellä.  Teossarja esittäytyy nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan.

http://www.taidesivut.net/hannaholopainen/taidemyynti

https://www.facebook.com/hanna.holopainen.art

CV Hanna Holopainen

Teoskuvia:

KELLARIGALLERIASSA VALOKUVATAIDETTA: MAARIKA MAURY JA VINCENT DESCOTILS

Comments are closed.