GALLERIA KAJAANINKATU / KELLARIGALLERIA

Enkeli

TEIJO HILDEN

AUTUUS
Maalauksia 8.- 26.3. 2017

Paavolasta kotoisin oleva ja Limingan taidekoulussa opiskeleva Teijo Hilden (s.1984 Salo) on lupaava nuori taidemaalari. Hänen taidokkaan siveltimenjälkensä ja maalaustyylinsä voidaan kuvailla olevan sukua vanhojen mestareiden klassiselle maalaustyylille.

Maalaaminen on minulle luontainen keino ilmaista itseäni. Öljyvärit tulivat minulla käyttöön jo 7-vuotiaana ja ovat kulkeneet mukanani siittä lähtien. Viime vuosina olen ottanut käyttöön itselle ei niin tuttuja tekniikoita, kuten pastellit, akvarellit ja musteet. Taiteeni pohjalla on vahva kyky havannoida värejä ja muotoja, joka on kehittynyt minulla vuosien varrella.”

Hilden on opiskellut myös Raahessa Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa taidegrafiikka ja tällä hetkellä hän opiskelee toista vuotta Limingan taidekoulussa. ”Limingassa olen pääasiassa keskittynyt vain maalaamiseen ja huomaan, että siveltimen jäljessäni on uudenlaista rohkeutta ja voimaa.”

Hänen teoksiaan on aikaisemmin ollut esillä kesägallerioissa Limingassa sekä kahvila- ja kirjastonäyttelyissä sekä Limingan taidekoulun näyttelyissä.

Katso video Teijo Hildenistä: https://youtu.be/tNMIMvisOn4

 
Teoskuvia  :

Comments are closed.