Teoskuva: Equilibrium, 2014. öljy kankaalle. 96x96cm.

KATJA HANNULA
”Sisäistä valoa”

9.5. -8.6. 2014

Maalauksia.

”Meillä ihmisillä on suurenmoinen kyky saada voimaa ympärillämme tapahtuvasta elämästä ja sen kiertokulusta, kuten ilmeisesti kaikilla elävillä olennoilla. Tämä elämän voima kasvaa – päinvastoin kuin kaikki meitä ympäröivä fyysinen materia – sitä käyttämällä ja jakamalla. Henkilökohtaisesti koen tämän totuuden parhaiten hevosten seurassa – heidän, jotka ajattelevat ja osoittavat rakkautensa meihin ja ympäristöönsä ilman sanoja, tekojensa ja koko olemuksensa kautta. Maalauksillani toivon avaavani Sinulle ideaa, joka antaa valoa ja rauhaa minun elämääni, ja toivon antavani sitä maalausteni kautta Sinulle. Näyttelyn työt ovat valmistuneet kuluneen vuoden aikana ja riisutuissa sävyissä näkyvät talven herkät harmaan ja valkean sävyt. Toki mukana on myös auringon energiaa!”

Katja Hannula asuu ja työskentelee Ypäjällä. Viimeisen vuoden aikana hän on valloittanut Suomen lisäksi mm. ranskalaiset inhimillistä herkkyyttä ja tunnetta täynnä olevilla teoksillaan. Niissä kaikissa inhimillisen maailman tulkkina ja ilmentäjänä on hevonen.

Katja Hannula CV2014

Galleria

Galleria kajaste facebookissa – käy tykkäämässä!

Comments are closed.