Yhteisnäyttely: Maija Paavola ja Tiina Rämet
Tekstiilitaidetta, valokuvia ja grafiikkaa. 21.8. – 6.9. 2015
”kerrottuja” – näyttely on harmoninen yhdistelmä tekstiilitaidetta ja valokuvia. Teoksissa on havaittavissa samaa koskettavaa viitteellisyyttä, kauneutta, luontoa ja uskoa tulevaisuuteen.
Oulainen tekstiilitaiteilija Maija Paavola on ehtinyt toimia alalla jo vuosikymmeniä sekä suunnittelijana tekstiili- ja vaateteollisuudessa että vapaana taiteilijana. Vuosien varrella hän on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä myös ulkomailla ja osallistunut monenlaisiin kansallisiin ja kansainvälisiin yhteisprojekteihin.
Maija Paavola kertoo: ”Ideat teoksiini löydän usein täältä kaupungin urbaanista elinympäristöstä. Koska pienet kolmiulotteiset minitekstiilit ovat ominta aluettani, niin juuri tämän karun kaupunkiluonnon pienet yksityiskohdat vaatimattomassa kauneudessaan viehättävät minua erityisesti.
Taidetekstiileissäni käytän mieluiten värjäämääni ohuen ohutta silkkiä, monenlaisia kuituja ja lankoja sekä kierrätysmateriaaleja. Yhdistelemällä rohkeasti kokeellisia työtapoja ja arvaamattomia materiaaliyhdistelmiä saan teoksiini tavoittelemaani yllättävyyttä ja hienovaraista herkkyyttä tai joskus jopa kevyttä huumoria.
Näyttelyn ”nimiteos” osaltani on yhteisöllinen teos, joka on kierrätystä myöskin ajatusten tasolla. Muistisairaan äitini käsitöiden tekemiseen tottuneet kädet kaipasivat terapiavirkkuuta ajankuluksi yksinäisyyteen. Syntyi paljon pieniä pitsiliinoja.
Muistin vuosia sitten tekemäni grafiikan taivaaseen asti virkkaavasta äidistäni ja jatkoin nyt ajatusta tekstiilinä. Näistä pääosin viimeisen vuoden aikana virkatuista pitsiliinoista tein ”Pitsejä ja isoäitejä” teoksen kaikkien isoäitiemme muistoksi. Kysellessäni ystäviltäni ja tuttaviltani heidän isoäitiensä nimiä teosta varten, liikutuin siitä kuinka kauniita nimiä ne ovatkaan, kuin runoja menneeltä ajoilta! Mikä määrä kerrottuja tarinoita kätkeytyykään näiden nimien taakse.”
Oululaisen valokuvaaja Tiina Rämetin osalta näyttely on hänen ensimmäinen gallerianäyttelynsä Oulussa. Hän kertoo näyttelystään: ”Kuvissani keskeisessä osassa ovat tunne, tunnelma ja ennen kaikkea elämän kauneus. Tyyliäni on useimmiten kuvattu kaihomieliseksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kuvani olisivat surullisia. Päinvastoin. Ne nostavat esille elämän iloa, kauneutta ja herkkyyttä. Ideoita kuviini saan katsoessani maailmaa kameran linssin läpi, jolloin voin katsella asioita eri tavoin, kuin ne paljain silmin näen.
Näyttelyn työt ovat syntyneet sen myötä, että kuvaamani yksityiskohta on herättänyt minussa mielikuvan jostain tunteesta tai tarinasta, jonka olen sitten kuvallisesti toteuttanut. Joissakin tapauksissa tämä prosessi on ollut käänteinen ja ensimmäisenä on syntynyt tarina. Näyttelykokonaisuus muodostuu näistä kuvapareista.”
Valokuvaaja Tiina Rämet asuu ja työskentelee Oulussa. Hän on suorittanut Valokuvaajan Ammattitutkinnon (VAT) Ammattiopisto Lappiassa Torniossa. Hänen teoksiaan on hyväksytty yhteisnäyttelyihin valokuvauskilpailuissa French Digital Tour (2014), Al-Thani Award (2014), Tierenberg Super Circuit & Special Themes Circuit ( 2013 ja 2014).
Nykyisin hän on yrittäjä ja yhdistää toimenkuvassaan valokuvaamisen sekä IT -alan työtaustastaan käyttöliittymäsuunnitteluosaamisen. Tiina Rämet kuuluu myös valokuvataiteeseen suuntautuneeseen valokuvaajaryhmään Tiera, joka on perustettu vuonna 2014. Ryhmään kuuluu kahdeksan jäsentä, jotka asuvat pääosin pohjoisessa. Tieran ensimmäinen näyttely, Tiera 1, oli kesäkuussa esillä Rovaniemellä Galleria Napassa. Sieltä se siirtyi Ivaloon, Kulttuuritila Kuulakseen, jossa se on esillä elokuun alkupuolelle saakka. Näyttelyssä hän on mukana teossarjallaan Vapaus.
Teoskuvia: