otto_rajattu ESSI SIMILÄ

TOISTAISEKSI NIMETÖN
MAALAUKSIA  24.5. – 11.6. 2017

 

Turkulainen Essi Similä (s.1984 Oulussa) on visuaalisen taiteen monilahjakas tulokas – toisaalta jo pitkällisen visuaalisen ilmaisun koulutuksen saanut konkari. 6-vuotiaasta saakka karttunut kuvataiteellinen kokemus omassa tekemisessä ja monipuolinen koulutus tekee hänestä erilaisen debytoivan taiteilijan. Vaatimattoman tekijän  lahjakkuus pysäyttää hänen hienoissa maalauksissaan. Nyt valmistuessaan Taiteen maisteriksi monipuolisen opiskeluputken jälkeen,  luomisen vimma ja mahdollisuus saa astua esiin yhä voimallisemmin.

Hän itse kertoo tähän astisesta kuvataiteellisesta polustaan: ”Aloitin taiteilijan urani 6-vuotiaana vuonna 1990 mallintamalla Sandro Botticellin Venuksen syntymän, eikä tyylini ole tuosta juurikaan vuosien varrella muuttunut. Myöhemmin ala-asteen opettajani ohjeisti minua yläasteelle siirryttäessä hakeutumaan kuvataideluokalle. Näin teinkin ja tuon jälkeen olen pyörinyt pitkälti eri taidekouluissa. Ensin vuodesta 1996 alkaen Turussa Luostarivuoren koulussa kuvataideluokalla, josta siirryin 1999 Kastun lukioon nauttimaan koulun laajasta kuvataideaineisiin keskittyneestä kurssivalikoimasta. 2004 siirryin Oulun yliopiston arkkitehtuurilinjalle. Koluttuani hetken taideaineita läpi arkkitehtuurin laitoksella, löysin itseni vuonna 2008 Taideteollisesta korkeakoulusta. Tuosta kyseisestä oppilaitoksesta, joka sittemmin liittyi osaksi Aalto-yliopistoa, taskuun ovat jääneet Taiteen kandidaatin paperit, ja nyt keväällä 2017 esittelin Taiteen maisterin opinnäytetyöni liittyen muotoilun ja kalustealan nykytilaan, jota lähestyin visuaalisten taiteiden kautta.”

Comments are closed.