SAKARI MATINLAURI

”Kielletty hedelmä”

Veistoksia.

5.6. – 29.6. 2014.

 

Kuvanveistäjä Sakari Matinlaurin (s. 1957, Liminka) ”Kielletty hedelmä” –näyttelyn teosten taustana on filosofinen sekoitus hänen omia pohteitaan  ja huoliaan, jotka koskevat yleismaailmallisia ilmiöitä ja asioita. Näitä hän on maustanut taiteellisessa työssään kulttuurisilla tarinoilla ja tarinamaailmoilla. ”Kielletty hedelmä” –näyttelyllä hän ei halua kuitenkaan alleviivata eikä julistaa. Teokset ovat selkeyttäneet taiteilijan oman työprosessin aikana hänen omia näkemyksiään ja mahdollistaneet vaihtoehtoisten tai rikastavien näkökulmien löytymisen.  Taiteilija toivookin teostensa mahdollistavan ja kutsuvan myös katsojan pohtimaan elämän kokonaisuutta ja tarkoitusta itselleen.

Teosten lähtökohta on realistinen, mutta työprosessin aikana taiteilijan ajatuksissa oleva teema abstrahoituu lopullisesti abstraktiksi veistokseksi tai reliefiksi. Teosten materiaalivalinnat vaihtelevat taiteilijan kertoman mukaan yleensä noin 5 vuoden syklillä. Tällä hetkellä veistokset ovat terästä, osassa teoksissa on mukana myös puuta.

Sakari Matinlauri asuu ja työskentelee Oulussa. Hänen pitkä näyttelyhistoriansa 1980-luvun alkupuolelta alkaen sisältää lukuisia yksityisnäyttelyitä ja ryhmänäyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla.

”Kiellettey hedelmä” -näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun toimipiste.

Lisätietoja taiteilijasta:

http://www.sakarimatinlauri.net/

http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/1966

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sakari_Matinlauri

Sakari Matinlauri  CV

Galleria

Comments are closed.